Kuunnelman tekeminen on aina tasapainoilua todellisen kuuloisen toteutuksen ja tiivistetyn todellisuuden välillä. Kaikkea ei kannata esittää täysin realistisesti. Esimerkiksi liikenteessä ei tarvitse käyttää pitkiä, asiaan liittymättömiä keskusteluja, ellei niillä ole merkitystä tarinan kannalta. Jos taustalla ajaa ohi poliisiauto tai lentää helikopteri, sen on oltava kontekstissa läsnä — hahmot reagoivat siihen tai se tukee tunnelmaa.
Kaikki kuultava on osa tarinaa. Äänet eivät ole koristeita, vaan tarinan elementtejä. Jos ääni ei vie tarinaa eteenpäin tai tue tunnelmaa, sitä ei tarvita. Tämä tarkoittaa myös, että taustaäänet sidotaan tapahtumiin ja hahmoihin: ne toimivat vihjeinä, luovat odotusta tai rakentavat ilmapiiriä.
Realismin avulla luodaan uskottavuutta, mutta tarinankerronnan selkeys menee sen edelle. Äänisuunnittelussa voidaan esimerkiksi ajoittaa tehoste kesken repliikin, jos se vastaa ihmisen todellista reaktiota, mutta myös rikkoa täydellistä realismia, jos se hämärtäisi tapahtumien ymmärtämistä.
Jos repliikki täytyy keskeyttää, säilytetään sen ydinsanoma. On tärkeämpää, että kuulija pysyy kärryillä siitä, mitä sanottiin, kuin että keskeytys olisi täysin luonnollinen. Tämä voi tarkoittaa “repliikin hännän” jättämistä, vaikka täydellinen realismi kärsisi.
Äänisuunnittelu ei ole vain tekninen jälkityövaihe, vaan voi muuttaa tarinan rakennetta ja tapahtumapaikkoja. Esimerkiksi puhelinkoppikohtauksessa alkuperäinen tapahtumapaikka muutettiin ravintolaksi, jotta voitiin hyödyntää puhelinkoppitehoste, taustahäly ja kolikon putoamisen ääni. Tällaiset ratkaisut voivat antaa kohtaukselle lisää merkityksellisiä kerroksia.
Kohtausten järjestystä voidaan muuttaa jälkituotannossa, jos se palvelee tarinan jännitteen säilymistä. Jännityskuunnelmassa tämä voi tarkoittaa kahden kohtauksen vaihtamista, jotta huipennus viivästyy ja kuulija pysyy otteessa pidempään.
Suomalaisessa kuunnelmaperinteessä on hyviä esimerkkejä “elokuvallisesta” äänisuunnittelusta ilman kuvaa: petaavia alkukohtauksia, joissa luodaan tunnelma ja vihjataan tulevaan. Niitä voi käyttää, mutta liiallisuuksiin meneminen hämärtää tapahtumia. Nykytekniikalla ääniä on helppo lisätä, mikä voi johtaa ylilyönteihin. Vanhemmalla tekniikalla äänten lisääminen vaati enemmän harkintaa — tästä harkitsevuudesta kannattaa pitää kiinni.
Kuunnelmassa kaikki tapahtuu äänen kautta. Jos todellisessa tilanteessa käytettäisiin viittomista tai muita ei-äänellisiä viestintätapoja, kuunnelmassa ne on ilmaistava repliikeillä, tehosteilla tai tauoilla. Kuulijan on ymmärrettävä tapahtumat ilman visuaalista tukea.
Näyttelijän on osattava asettua hahmonsa asemaan ja kohdeltava sitä vakavasti, tyylilajista riippumatta. Pilkkaava tai vähättelevä esitys tekee hahmosta karikatyyrin, joka menettää uskottavuutensa. Jos näyttelijä ei pysty kunnioittamaan rooliaan, roolia muutetaan tai näyttelijä vaihdetaan.
Näyttelijän ei tarvitse reagoida tehosteeseen reaaliajassa, jos synkronointi tehdään editointivaiheessa. Tämä antaa vapautta rakentaa täydellinen ajoitus ja rytmi jälkikäteen.
Nämä periaatteet kuvaavat Markku Yli-Pentilän omaa äänisuunnittelufilosofiaa ja toimintatapaa kuunnelmien tekemisessä. Kuunnelmaradion tarkoitus on kuitenkin olla matalan kynnyksen julkaisualusta kaikille, jotka haluavat saada kuunnelmansa esille kuunnelmiin erikoistuneessa ympäristössä. Julkaisussa ei edellytetä näiden periaatteiden noudattamista — jokainen tekijä voi tuoda esiin oman tyylinsä ja lähestymistapansa.